Huoneiston remontoiminen
60-Luvun arvokkaassa asunnossa ei oltu vuosikymmenien aika juurikaan remontoitu. Paikat olivat kuluneita, katto halkeili ja arvokkuus oli muisto menneestä ajasta.
Aloitimme kunnostusurakan olohuoneen katosta, jossa oli ilmeisesti joskus tullut räystään kautta kosteutta, joka oli aiheuttanut katon maalipinnan halkeilun ja maalipinnan tummumisen.
Seinien maalaus ja patinan poistaminen
Asunnon seinät olivat maalattu vuosikymmen sitten. Taulujen sijainti kuitenkin paljasti ajan patinan (sisällä tupakoimisen). Myös seinät päätettiin maalata, jotta uusi kattomaali ei erottuisi liian selvästi uutena maalipintana. Maalausta edeltävänä tehtävänä tuli tasoittaa tasoitteella kaikki virheet ja reiät seinästä.

Kannattaako lattian hiominen?
Lattialla oli alkuperäinen, naarmuuntunut parketti, joka saatiin huolellisella hionnalla ja lakkauksella uudenveroiseksi. Liian helposti vanha parketti korvataan keinotekoisella ja halvemmalla laminaatilla, vaikka kunnostamalla vanhan parketin saisi tulokseksi huomattaasti laadukkaamman pinnan. Ei siis riitä, että vanhan parketin väri ei enää miellyttäisi, sillä se pystytään käsittelemään eri sävyillä ja väreillä. Tulos on usein mielenkiintoisen ja kokeilemisen arvoinen.
Asunnossa tehtiin myös useita kunnostustöitä, joista vanhoista pinnoista saatiin taas esittelykelpoisia:
- ovenkarmien maalaus
- keittiön ovien hionta ja tiikkiöljyäminen
- huoneen tapettien poistaminen sekä tapetoiminen.
