Keittiöasennus

Ikea keittiön asennuspalvelu


Bookmark and Share

Pienen yksiön nuhjuisesta keittiöstä haluttiin kodin keskipiste. Tavoitteena oli minimalistisuus ja esteettisyys. Keittiönkaappien ovet tehtiin toimiviksi ilman kahvoja ja kaappien linjausta voimistettiin valitsemalla matalat seinäkaapit. Räväkkyyttä ja nuorekkuutta tehtiin värivalinnoilla ja esimerkiksi vesihanan valinnoilla. Sopivat kalusteet ja ovet löytyivät Ikean mallistosta.

Poikkeavia pintoja

Wengen tumma väri ja tehosteväreinä seiniin maalattu punainen luovat lämpöä keittiöön. Maalaamalla poikkeavia pintoja seiniin saadaan suuren keittiöovalmistajan valmistamista vaihtoehdoista aikaan uniikkikeittiö, jollaista ei tule toista vastaan.

Keittiöremontin lähtökohdat

Ennen keittiöremonttia keittiö oli aikaansa elänyt: pakastinta ei ollut, säilytystilaa ei ollut riittävästi nykykriteereihin nähden ja ne mitkä olivat, olivat epäkäytännöllisiä.

Tulityökortilla turvallisuuteen

Oman haasteensa työhön toi se, että vanha keittö oli rakennettu ratakiskojen päälle. Keittön purkamisen jälkeen kiskot oli katkaistava, jotta uusi keittiö pystyttäisiin asentamaan paikoilleen. Paksun raudan katkaiseminen onnistuu parhaiten rälläkällä, mutta tällöin on tarkoin huolehdittava paloturvallisuudesta, ettei rakenteisiin pääsisi kipinöitä. Omaamme tulityökortin ja työturvallisuus-koulutuksen ansiosta teimme katkaisun turvallisesti.

| Takaisin galleriaan |

© Vuokramies.com Group | Y-tunnus 2029175-7 | Mannerheimintie 63 00250 HELSINKI | VMG-intra | Ylös