Ohjeita tapetointiin
1.) Ennen työn aloittamista tarkista, että kaikissa tapettirullissa on sama valmistus- ja painonumero. Eri valmistuserien välillä saattaa olla lieviä eroja, jotka tulevat helposti näkyviin vasta valmiissa pinnoissa. Rullat ovat syytä tarkistaa ennen aloitusta, sillä asennettuja virheellisiä tapetteja ei korvata.
2.) Ennen asennusta tulee myös pohjatyöt olla valmiita. Tämä tarkoittaa, että seinien epätasaisuuden kuten reiät ja lohkeamat ovat tasoitettu tasoitteella ja hiottu tasaiseksi. Ota huomioon myös tasoitteen kuivumisaika.

3.) Huoneeseen tulevat tapettivuoat ovat kätevintä leikata kerralla. Tapettirullan etiketistä näet onko tapetti tasa-, vuoro-, tai vapaakohdisteinen.
4.) Tapetointi aloitetaan ikkunasta/valon suunnasta poispäin. Tärkeintä tämä on tapeteissa, jotka asennetaan limisaumaan (noin 2mm päällekkäin). Tapetointisuunnalla vältetään varjojen muodostumista seinäpinnalle. yleisin tapetointitapa on kuitenkin puskusaumaan, jolloin tapettivuodat laitetaan toisiinsa kiinni.
Tapetoinnin aloittaminen

5.) Mittaa ensimmäisen vuodan leveys ja merkkaa seinälle pystysuora viiva vatupassin tai luotilangan avulla. Ensimmäisen vuota laitetaan täsmälleen pystysuoraan, sillä muuten vääristymä jatkuu kaikissa seuraavissakin vuodissa. Siirryttäessä seuraavaan seinään apuviivat tulee tehdä uudestaan.
6.) Vuodat nostetaan tapetointipöydälle siten että ne peittävät koko pöydän. Näin liisteri ei pääse leviämään pöydälle ja sitä kautta tapettien etupuolelle. Reunat kuivuvat ensimmäisenä, joten levitä reunoille liisteriä riittävästi. Yleisesti vetymisaika on 5-10 minuuttia, mutta tarkka aika on syytä tarkistaa tapettirullan etiketistä.

7.) Taita tapettivuodan liisteröity alaosa 1/3-osaan. Tämä helpottaa vuodan asennusta.

8.) Kiinnitä vettynyt vuota ylätasosta seinään ja seuraa aiemmin tekemääsi pystysuoraa viivaa. Avaa taitos ja kiinnitä myös tapetin alaosa. Tasoita ja poista ilmakuplat lastalla tai harjalla. Pese liisteritahrat tapetin pinnnasta ja kiinnitä seuraava vuota.
9.) Älä ylitä nurkkia täysleveyksisillä tapettivuodilla, vaan leikkaa ne siten, että vuodat ylittävät vuodan noin 2 cm:n verran. Leikkauksella vältetään kupruilut. Mittaa leveys sekä ylhäältä ja alhaalta.
10.) Jalkalistat on hyvä irroittaa tapetoinnin ajaksi. Jos listajoa ei voida irroittaa, leikataan alaseuma tasaiseksi metalliviivaimella.

Tapetointitarvikkeet
- Liisteriharja liisterin levittämiseen. Liisteriharja imee ja levittää liisteriä paremmin kuin pensseli
- Tapettilasta tapetin kiinnittämiseen ja ilmakuplien poistamiseen. Voit käyttää apuna saumojen kiinnittämiseen saumarullaa
- Matto,- tai paperiveitsi ja pitkä metalliviivain tapettivuotien katkaisuun ja muotoiluun. Varmista terävät vaihtoterät
- Vatupassi tai *luotilanka pystylinjojen merkitsemiseen
- Rullamitta
- Pesusieni liisterin pois pesemiseen tapetin pinnalta
- Tapetointipöydä helpottaa vuotien leikkausta ja liisteröintiä
- Valmisliisteri kuuluu vakiovarusteisiin, älä käytä hankalia itse-sekoitettavia jauheita
Tapetin menekin laskeminen
1.) Mittaa tapetoitavan huoneen ympärysmitta ja vähennä ikkunoiden ja ovien osuus. Mittaa myös huonekorkeus.
2.) Jaa huoneen ympärysmitta tapettivuodan leveydellä (yleensä 53 cm). Tuloksena saat tarvittavien tapettivuotien määrän.
Esimerkki: huoneen ympärysmitta on 15 metriä
15m : 0,53m = 28,301 vuotaa
Tarvitset siis tilan tapetoimiseen 29 vuotaa.
3.) Yhdestä tapettirullasta saat 3-4 vuotaa (normaalitapetti 4, kuviotapetti 3) huonekorkeuden ollessa normaali 2,5-2,65m. Jos asennat kuviotapettia, niin laske kuvioiden ylimenevä osa lopputulokseen.
- 29 vuotaa on normaalitapetilla 4 vuotaa/rulla, jolloin rullia tarvitaan 7 kpl
- 29 vuotaa on kuviotapetilla 3 vuotaa/rulla, jolloin rullia tarvitaan 10 kpl
Varaa riittävästi tapettia esim. vahinkojen varalle. Jälkeenpäin saman valmistuserän tapetteja voi olla mahdotonta saada!
Pohjatyöt
Tapetoitavan pinnan tulee olla puhdas sekä tasainen. Pinnan tulee olla myös kiinteä, sillä huokoisella alustalla tapetti saattaa pysyä huonosti.
- Tasoita kolot, kuopat ja halkeamat.
- Hio pinta tasaiseksi hiomapaperilla
- Helppoja tapettilaatuja ovat paksut vinyyli- ja paperitapetit; ne peittävät pinnan virheet
- Voimakkaasti kuvioitu tapetti häivyttää pintojen virheitä
Mitä jos seinässä on useita tapettikerroksia?
Yleissääntönä voidaan pitää, että vanha tapetti olisi hyvä saada alta pois. Jos tämä ei onnistu on syytä muistaa, että paperitapetin päälle saa asentaa vain paperitapetin. Tapetoitaessa vanhan päälle täytyy tarkistaa alimman tapetin pysyvyys seinässä. Myös alimman tapetin värin tulee olla vaalean tasavärinen.
Miten irroitan tapetin?
Vanha tapetti irroitetaan kätevimmin liisteröimällä pinnat miedolla liisterisekoituksella. 15-20 minuutin kuluttua tapettien tulisi irrota kevyesti vetämällä. Kastele pinnat uudelleen ja odota jos irroitus ei onnistu yhdellä kastelulla. Tapetin tulisi irrota seinästä yhtenä suikaleena.
