Palovaroittimen asennus
Asiakkaalta puuttui palovaroitin asunnosta. Porasimme kaksi reikää kattoon ja asensimme reikiin palovaroittimen telineen. Telineeseen kiinnitettiin itse varoitin. Palovaroitin pitää muistaa testata pariston osalta ja myös testaus pitää muistaa tehdä tulitikulla tai kynttilällä.
Palovaroittimen testaus
Palovaroittimen testausnappi kertoo ainoastaan pariston kunnon. Se ei kerro savuntunnistuskykyä. Palovaroitin voi mennä huonoksi noin kahdeksassa vuodessa savuntunnistuskyvyn osalta. Muista siis testata varoitin myös savulla.
Palovaroittimen sijoittaminen
Palovaroitin tulee kiinnittää katon korkeimpaan kohtaan, koska savu nousee ensin katonrajaan. Varoitin sijoitetaan yli 50 cm:n päähän seinästä, nurkkasta ja kattopalkista. Palovarotinta ei tule sijoittaa ilmanvaihtoaukkojen tai tuuletusikkunoiden läheisyyteen, sillä ilmavirta sekoittaa savun eikä varoitin välttämättä toimi oikein.
Kuinka monta palovaroitinta asuntoon?
Asunnossa on asennettava vähintään yksi palovaroitin/kerros. Palovaroittimien asennuksessa täytyy huomioida huoneiston koko, sillä varoitin toimii tehokkaasti 60 m²:n alueella. Yksi hälytin/kerros on minimi, mutta yleissuositus on että palovaroittimia sijoitetaan makuuhuoneisiin ja poistumisreiteille.
Tärkeintä palovarottimen toiminnassa
Tärkein asia palovaroittimessa on sen toiminnan varmistaminen säännöllisesti. Palovaroittimen paristonvaihtopäivä on 11.2.

